TIEDOTE KOSKIEN KORONA-AIKAA JA PALVELUJAMME


Olemme päivittäneet varaus- ja peruutusehdot 4.5.2020 ja niihin on tehty lisäys 18.8.2020

Olemme tehneet omia linjauksia yrityksemme toimintavarmuuden ylläpitämiseksi sekä henkilökuntamme ja asiakkaidemme terveyttä ja turvallisuutta ajatellen. Täten tilaisuuksissa:

  • tulee olla käsienpesumahdollisuus tai kosteuspyyhkeitä käsien puhdistamiseksi
  • tulee olla riittävästi käsidesiä. Yrityksemme toimittaa tarjoilupöytään aina käsidesit
  • tulee huomioida tilan koko ja henkilömäärä, siten, että tiloissa ei synny tungosta ja ihmisillä on riittävät turvavälit niin pöytäpaikoissa kuin jonottaessakin
  • tulee huolehtia hygienia- ja turvaohjeistuksista koskien koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi
  • oireisena ei saa saapua tilaisuuteen eikä oireisena saa järjestää tilaisuutta
  • ei saa olla läsnä, mikäli olet matkustanut viimeisen 14 vrk:n aikana riskialueilla
  • henkilökuntamme työskentelee kasvomaskein ja suojakäsinein

Olemme päättäneet Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vahvan suosituksen mutta myöskin vallitsevan tilanteen vuoksi seuraavaa 23.10.2020 alkaen:

- tiloissamme järjestettävien tilaisuuksien aikana tarjoiluhenkilökuntamme huolehtii tarjoilut esille, tarjoilujen riittävyydestä sekä tiskauksesta. Henkilökuntamme ei tarjoile tarjoiluja pöytiin tai tarjoile alkumaljoja

- tiloissamme asioidessa toivomme asiakkailtamme maskin käyttöä kaikkena muuna aikana paitsi ruokailun ja kahvituksen yhteydessä

- kauttamme on mahdollisuus edelleen tilata tarjoiluja, vuokrata astiastoja ja pöytäliinoja. Tarjoilut voidaan toimittaa tai ne voi noutaa sovittuna ajankohtana tiloistamme

Huolehdimme edelleen hygieniasta ja turvallisesta asioimisesta meillä seuraavin keinoin:
- käsienpesumahdollisuus wc-tiloissa, useita käsidesipisteitä ja saatavilla kertakäyttöisiä puhdistuspyyhkeitä, kertakäyttöhansikkaita ja tarvittaessa meiltä on saatavilla kasvomaskeja

- tiloissamme on ainoastaan yksi ryhmä kerrallaan, ulkopuolisilla ei ole pääsyä yhtä aikaa tilaisuuteen

- tiloissamme on mahdollisuus toteuttaa istumajärjestys turvavälein

- tilaustuotteiden nouto on porrastettua siten, että yksi asiakas kerrallaan noutaa tuotteita

- jokaisen tilaisuuden jälkeen desinfioimme kosketuspinnat, kuten esim.: tuolit, pöydät, ovet ja ovien kahvat, valokatkaisijat, käsidesipullot jne. Lisäksi teemme desinfioivat puhdistukset wc-tiloihin ja lattiapinnoille

- henkilökuntamme työskentelee aina terveenä, kasvomaski kasvoillaan ja kertakäyttöiset hansikkaat käsissä

- tilaisuuksissa pyydämme asiakkaita huolehtimaan turvaväleistä myös ruoan noutamisen aikana noutopöydästä sekä välttämään keskustelua tarjoiluja noutaessa varsinkin tarjoilujen kohdalla

Pyydämme kohteliaimmin, että tilaisuuksissa noudatetaan hygieniaohjeistuksia ja oireisena ei saavuta tilaisuuksiin tai järjestetä tilaisuuksia. Lisäksi, mikäli olet matkustanut riskialueilla viimeisen 14 vrk:n aikana, ethän tule tilaisuuteen.

Mikäli tilaisuuden jälkeen jollakin tilaisuudessa olleella henkilöllä todetaan koronavirus, tulee siitä välittömästi ilmoittaa Honkimetsän Herkkuun. Mikäli vastaavasti henkilökunnassamme todetaan koronavirustartunta tilaisuuden jälkeen, tulemme ilmoittamaan siitä välittömästi asiakkaillemme, mikäli tartunnan saanut henkilökuntamme edustaja on työskennellyt asiakkaan tilaisuudessa.

Mikäli tarjoiluhenkilökuntaamme altistuu koronavirukselle ja joutuu kahden viikon karanteeniin, joudumme perumaan catering-palvelut seuraavilta kahdelta viikolta (mahdollisesti vieläkin pidemmältä ajalta). Tällöin kauttamme ei ole saatavilla tarjoiluhenkilökuntaa. Ruoka- ja kakkutilaukset ovat mahdollisia toimittaa, mikäli konditoria- ja keittiöhenkilökunta ei ole altistunut koronavirukselle.

Peruutustilanteissa Honkimetsän Herkku ei ole korvausvelvollinen. Kts. varaus- ja peruutusehdot

Varaus- ja peruutusehtomme löytyvät verkkosivuiltamme

https://www.honkimetsanherkku.fi/varaus-ja-peruutusehdot.

PIDÄTÄMME OIKEUDEN MUUTOKSIIN

ilmoitamme mahdollisista muutoksista
asiakkaillemme suoraan, verkkosivuillamme sekä Honkimetsän Herkun
some-sivustoilla.


Toivomme, että voimme palvella
asiakkaitamme edelleen vallitsevasta tilanteesta huolimatta.